Poikkeus kilpailunrajoitusten kiellosta

In English

Kilpailulain (948/2011) 5 §:ssä ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklan 1 kohdassa säädetty kielto kilpailua rajoittavista sopimuksista ei ole ehdoton. Kilpailulain 6 § ja SEUT 101 artiklan 3 kohta sallivat kiellosta poikkeamisen, jos neljä kumulatiivista edellytystä täyttyvät – ja nykyisin yritykset arvioivat tämän itse, sillä kukaan viranomainen ei myönnä etukäteislupaa.

Avainkohdat

• Mistä on kyse: Kilpailulain 6 § ja SEUT 101 artiklan 3 kohta muodostavat poikkeuksen 5 §:n / 101 artiklan 1 kohdan kilpailunrajoituskiellosta: muutoin kielletty sopimus, yhteenliittymän päätös tai yhdenmukaistettu menettelytapa on sallittu, jos se täyttää neljä kumulatiivista edellytystä (tehokkuushyöty, kohtuullinen osuus kuluttajille, välttämättömyys ja kilpailun säilyminen).
• Miksi sillä on kaupallista merkitystä: Poikkeuksen soveltuvuuden arviointi on pakollinen osa lähes jokaisen horisontaalisen tai vertikaalisen yhteistyösopimuksen, toimialajärjestön suosituksen tai muun kilpailunrajoituksen lainmukaisuusanalyysia – ilman toimivaa 6 §/101(3) -perustelua rajoitus on yksinkertaisesti kielletty, mitätön ja voi johtaa seuraamusmaksuesitykseen.
• Mikä menee useimmin pieleen: Yritys luottaa yleisluontoiseen tehokkuusväitteeseen ilman dokumentoitua, objektiivista näyttöä. Itsearviointijärjestelmässä todistustaakka kaikkien neljän edellytyksen täyttymisestä on sillä, joka poikkeukseen vetoaa – ei viranomaisella.

Lähtökohta: kielto ja siitä poikkeaminen

Kilpailulain 5 § kieltää elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätökset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden tarkoituksena on merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tai joista tällainen seuraus aiheutuu. Säännös vastaa asiallisesti SEUT 101 artiklan 1 kohtaa, joka kieltää sisämarkkinoille soveltumattomina yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka voivat vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua taikka joista tällainen seuraus aiheutuu; 101 artiklan 2 kohdan mukaan tällaiset sopimukset ja päätökset ovat mitättömiä.

Molemmat säännökset kuitenkin sisältävät saman rakenteellisen varauksen: kielto ei koske sopimusta, joka täyttää laissa erikseen luetellut edellytykset. Kilpailulaissa tämä poikkeus on kirjattu 6 §:ään, jonka otsikko on "Poikkeus kiellosta", ja EU-tasolla SEUT 101 artiklan 3 kohtaan. Kilpailulain 6 § on tarkoituksella muotoiltu yhdenmukaiseksi 101 artiklan 3 kohdan kanssa, koska kansallista kilpailunrajoituslainsäädäntöä yhdenmukaistettiin EU:n kilpailusääntöjen kanssa jo vuoden 2004 uudistuksessa (laki 318/2004, HE 11/2004 vp) EU:n uudistetun täytäntöönpanoasetuksen tullessa voimaan, ja tämä linja jatkui kilpailulain kokonaisuudistuksessa 2011. Käytännössä 5 § ja 6 § muodostavat siis kokonaisuuden, jota tulkitaan rinnan 101 artiklan 1 ja 3 kohdan sekä niitä koskevan EU-oikeuskäytännön kanssa.

Neljä kumulatiivista edellytystä

Kilpailulain 6 §:n mukaan 5 §:n kielto ei koske sopimusta, yhteenliittymän päätöstä tai yhdenmukaistettua menettelytapaa taikka tällaisten ryhmää, joka:

1) osaltaan tehostaa tuotantoa tai tuotteiden jakelua taikka edistää teknistä tai taloudellista kehitystä;
2) jättää kuluttajille kohtuullisen osuuden näin saatavasta hyödystä;
3) ei aseta asianomaisille elinkeinonharjoittajille rajoituksia, jotka eivät ole välttämättömiä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi; ja
4) ei anna näille elinkeinonharjoittajille mahdollisuutta poistaa kilpailua merkittävältä osalta kysymyksessä olevia hyödykkeitä.

SEUT 101 artiklan 3 kohta muotoilee saman testin sanatarkasti vastaavalla tavalla: sopimus, joka osaltaan tehostaa tuotantoa tai tuotteiden jakelua taikka edistää teknistä tai taloudellista kehitystä jättäen kuluttajille kohtuullisen osuuden näin saatavasta hyödystä, voidaan vapauttaa kiellosta, kunhan se ei a) aseta yrityksille rajoituksia, jotka eivät ole välttämättömiä tavoitteiden toteuttamiseksi, eikä b) anna yrityksille mahdollisuutta poistaa kilpailua merkittävältä osalta kysymyksessä olevia tuotteita.

Kaikkien neljän edellytyksen on täytyttävä samanaikaisesti ("kumulatiiviset edellytykset") – yhdenkin puuttuminen riittää kaatamaan poikkeuksen. Käytännössä testi jakautuu kahteen myönteiseen ja kahteen kielteiseen edellytykseen:

• Tehokkuushyöty – sopimuksen on tuotettava objektiivisesti todennettavissa oleva tehokkuushyöty (esim. kustannussäästö, mittakaavaetu tai laadullinen parannus, kuten uusi tai parempi tuote, nopeampi markkinoilletulo taikka tekninen kehitys). Pelkkä markkinavoiman hyödyntämisestä syntyvä säästö ei riitä.
• Kohtuullinen osuus kuluttajille – syntyneen hyödyn on siirryttävä ainakin osittain sopimuksen vaikutuspiirissä olevien tuotteiden käyttäjille, niin että se vähintään kompensoi rajoituksesta aiheutuvat kielteiset vaikutukset (esim. hinnannousun).
• Välttämättömyys – rajoitukset eivät saa mennä pidemmälle kuin on tarpeen tehokkuushyötyjen saavuttamiseksi; mitä rankempi rajoitus, sitä tiukemmin arvioidaan, olisiko lievempi vaihtoehto riittänyt.
• Kilpailu ei saa poistua – sopimus ei saa antaa osapuolille mahdollisuutta eliminoida kilpailua merkittävältä osalta kyseisiä hyödykkeitä; markkinoilla on säilyttävä riittävä jäljellä oleva kilpailupaine.

Epäselvä oikeustila

Kuinka pitkälle "kohtuullinen osuus kuluttajille" -edellytys voi täyttyä ns. kollektiivisilla tai markkinan ulkopuolisilla hyödyillä (esim. ympäristö- tai ilmastohyödyt, jotka koituvat laajemmin yhteiskunnalle eivätkä pelkästään kyseisten tuotteiden ostajille) on EU-tasollakin osin avoin kysymys, johon komission 101(3)-suuntaviivat ja kestävyyssopimuksia koskeva myöhempi ohjeistus antavat vain osittaisen vastauksen. Suomalaista, kilpailulain 6 §:ää nimenomaisesti tällaisessa tilanteessa soveltavaa oikeuskäytäntöä ei ole, joten kysymystä ei voida pitää kotimaisessa soveltamiskäytännössä vakiintuneena.

Itsearviointijärjestelmä ja todistustaakka

Ennen vuotta 2004 kilpailunrajoituksia koskevan poikkeuksen sai käytännössä vain hakemalla sitä etukäteen kilpailuviranomaiselta (ns. poikkeuslupa). Tästä järjestelmästä luovuttiin EU-tasolla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1/2003 kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta, joka korvasi aiemman ilmoitus- ja lupajärjestelmän ns. laillisuusolettamajärjestelmällä (legal exception system). Asetuksen 1 artiklan mukaan 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut sopimukset, jotka eivät täytä 3 kohdan edellytyksiä, ovat kiellettyjä ilman, että tämä edellyttäisi ennakolta tehtyä päätöstä; ja vastaavasti sopimukset, jotka täyttävät 3 kohdan edellytykset, eivät ole kiellettyjä – niin ikään ilman ennakkopäätöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei komissiolle, KKV:lle tai kenellekään muullekaan viranomaiselle tehdä ennakkoilmoitusta tai poikkeuslupahakemusta: sopimus on lain nojalla joko sallittu tai kielletty sillä hetkellä, kun 101 artiklan 3 kohdan (tai kilpailulain 6 §:n) edellytykset täyttyvät tai jäävät täyttymättä. Yritysten on siis itse arvioitava tilanteensa – tästä käytetään vakiintuneesti nimitystä itsearviointijärjestelmä (self-assessment).

Todistustaakka on järjestetty asetuksen 2 artiklassa symmetrisesti: 101 artiklan 1 kohdan tai 102 artiklan rikkomista koskeva todistustaakka on sillä osapuolella tai viranomaisella, joka väittää rikkomusta tapahtuneen, mutta 101 artiklan 3 kohdan edellytysten täyttymistä koskeva todistustaakka on sillä yrityksellä tai yritysten yhteenliittymällä, joka vetoaa kyseisestä kohdasta johtuvaan etuun. Kilpailu- ja kuluttajavirasto tai kantaja ei siis joudu osoittamaan, että poikkeus ei sovellu – yrityksen, joka rajoitukseen vetoaa puolustuksenaan, on itse näytettävä kaikkien neljän edellytyksen täyttyminen.

Käytännön huomio

Dokumentoi 6 §/101(3) -itsearviointi samalla, kun sopimus tehdään – älä vasta silloin, kun KKV, vastapuoli tai markkinaoikeus kyseenalaistaa järjestelyn. Käytännössä tämä tarkoittaa kirjallista muistiota, josta ilmenevät (i) väitetty tehokkuushyöty ja sen objektiivinen tausta-aineisto (esim. kustannuslaskelmat, markkinatutkimus), (ii) mekanismi, jolla hyöty siirtyy asiakkaille, (iii) arvio lievemmistä vaihtoehdoista ja miksi ne eivät riitä, sekä (iv) markkinaosuus- ja kilpailutilanneanalyysi neljännen edellytyksen osalta. Jälkikäteen rakennettu, puhtaasti oikeudellinen perustelu ilman aikalaisdokumentaatiota kestää harvoin lähempää tarkastelua.

Komission suuntaviivat SEUT 101 artiklan 3 kohdan soveltamisesta

Komissio on julkaissut soveltamisohjeen "Suuntaviivat perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta" (2004/C 101/08), joka soveltamisalaltaan koskee nykyistä SEUT 101 artiklan 3 kohtaa (numerointi muuttui Lissabonin sopimuksen myötä, sisältö ei). Suuntaviivat eivät ole oikeudellisesti sitovia normeja, mutta ne kuvaavat komission omaksuman tulkintakehyksen, jota myös KKV ja Suomen tuomioistuimet käyttävät apuna kilpailulain 6 §:ää sovellettaessa.

Suuntaviivojen keskeinen anti on jäsentää neljä edellytystä kahdeksi myönteiseksi ja kahdeksi kielteiseksi edellytykseksi ja avata jokaista niistä erikseen:

• Tehokkuushyödyt jaetaan kustannustehokkuushyötyihin (esim. mittakaava- ja synergiaedut, tuotannon tai jakelun rationalisointi) ja laadullisiin tehokkuushyötyihin (esim. uudet tai parannetut tuotteet, T&K, nopeampi markkinoilletulo). Hyötyjen on oltava objektiivisesti todennettavissa, ei pelkkiä osapuolten omia väitteitä.
• Kuluttajille siirtyvä hyöty ei edellytä, että jokainen yksittäinen kuluttaja hyötyy jokaisesta tehokkuudesta erikseen – riittää, että sopimuksen kokonaisvaikutus asianomaisilla markkinoilla ei ole kuluttajille kielteinen, ja mitä suurempi kilpailunrajoitus, sitä suurempi tehokkuushyödyn ja sen siirtymisen on oltava.
• Välttämättömyysarviointi edellyttää sen tarkastelua, olisiko sama tehokkuushyöty saavutettavissa vähemmän rajoittavalla tavalla; mitä pidemmälle meneviä kilpailunrajoituksia sopimus sisältää, sitä tiukemmin tätä vaihtoehtoisten keinojen puuttumista arvioidaan.
• Kilpailun säilymistä arvioidaan viime kädessä sen perusteella, jääkö markkinoille riittävästi jäljellä olevaa tai potentiaalista kilpailua – tämä edellytys ei koskaan täyty, jos sopimus tosiasiassa poistaa kaiken tehokkaan kilpailun.

Suuntaviivat korostavat myös nimenomaisesti asetuksen (EY) N:o 1/2003 mukaista itsearviointi- ja todistustaakkajärjestelmää: koska ennakkoilmoitusjärjestelmästä on luovuttu, yritysten on tehtävä oma, dokumentoitu arvionsa suuntaviivojen menetelmää soveltaen.

Ryhmäpoikkeusasetukset – automaattinen poikkeus tietyille sopimustyypeille

Koska yksilöllinen 6 §/101(3)-arviointi on työlästä ja epävarmaa erityisesti tavanomaisille, laajasti käytetyille sopimustyypeille, komissio on antanut useita ryhmäpoikkeusasetuksia (block exemption regulations), jotka toteavat etukäteen ja yleisesti, että tietyt, tarkkaan määritellyt sopimusehdot täyttävät 101 artiklan 3 kohdan (ja siten myös kilpailulain 6 §:n) edellytykset tiettyihin markkinaosuusrajoihin ja ehtoihin asti – ilman että kukin sopimus pitäisi arvioida erikseen. Tunnetuin esimerkki on vertikaalisia sopimuksia koskeva ryhmäpoikkeusasetus (EU) 2022/720, jota käsitellään yksityiskohtaisesti artikkelissa Vertikaaliset sopimukset ja ryhmäpoikkeusasetukset. Vastaavia ryhmäpoikkeusasetuksia on annettu muun muassa tutkimus- ja kehityssopimuksille ((EU) 2023/1066) ja erikoistumissopimuksille ((EU) 2023/1067).

Ryhmäpoikkeus ei ole eri poikkeus kuin 6 §/101(3) – se on lainsäätäjän (komission) etukäteen tekemä, kategorinen toteamus siitä, että tietynlainen sopimus täyttää nuo samat neljä edellytystä, kunhan asetuksessa asetetut markkinaosuus- ja muut ehdot täyttyvät ("safe harbour"). Jos sopimus jää ryhmäpoikkeuksen ulkopuolelle (esim. markkinaosuusrajan ylittymisen tai ns. vakavan rajoituksen vuoksi), tämä ei tarkoita automaattisesti kieltoa, vaan sopimusta on arvioitava yksilöllisesti suoraan 6 §:n / 101(3) artiklan nojalla edellä kuvatulla tavalla.

11 § – ryhmäpoikkeusedun peruuttaminen

Kilpailulain 11 § liittyy juuri ryhmäpoikkeusasetusten toimintaan, mutta käänteisesti: se on kansallinen oikeusperusta ryhmäpoikkeuksen poistamiselle yksittäistapauksessa. Pykälä kuuluu:

"Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 29 artiklan 2 kohdan mukaisesti peruuttaa sopimukselta, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän päätökseltä tai yhdenmukaistetulta menettelytavalta komission ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisen edun Suomen alueella, jos sopimuksella, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän päätöksellä tai yhdenmukaistetulla menettelytavalla on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan 3 kohdan kanssa ristiriidassa olevia vaikutuksia Suomen alueella tai sellaisella osalla Suomen aluetta, joka täyttää kaikki erillisten maantieteellisten markkinoiden tunnuspiirteet."

Tausta on siinä, että ryhmäpoikkeusasetukset ovat EU-laajuisia: sopimus, joka täyttää esimerkiksi VBER:in (EU) 2022/720 edellytykset, on sallittu koko sisämarkkina-alueella riippumatta siitä, minkä jäsenvaltion markkinoilla sen todelliset kilpailuvaikutukset ilmenevät. Asetuksen (EY) N:o 1/2003 29 artiklan 2 kohta antaa kuitenkin kansalliselle kilpailuviranomaiselle mahdollisuuden puuttua tilanteeseen, jos sopimus tosiasiassa tuottaa 101 artiklan 3 kohdan vastaisia vaikutuksia juuri kyseisen jäsenvaltion alueella (tai erillisillä kansallisilla markkinoilla) – vaikka se muualla EU:ssa täyttäisikin ryhmäpoikkeuksen edellytykset moitteettomasti. Kilpailulain 11 § on tämän EU-oikeudellisen toimivallan kansallinen täytäntöönpanosäännös: se antaa KKV:lle toimivallan peruuttaa ryhmäpoikkeuksen tuoma etu, mutta ainoastaan Suomen alueen (tai erillisen osamarkkinan) osalta – ei koko EU:n laajuisesti, mihin toimivalta on yksin komissiolla asetuksen 29 artiklan 1 kohdan nojalla. Pykälän sanamuoto viittaa edelleen EY:n perustamissopimuksen vanhaan artiklanumerointiin (81 ja 82 artikla), mikä kertoo, ettei säännöstä ole päivitetty tekstillisesti Lissabonin sopimuksen jälkeen, vaikka se viittaakin sisällöllisesti oikein voimassa olevaan 101 artiklan 3 kohtaan.

Käytännön esimerkkejä

Suomalainen esimerkki: SOK:n poikkeuslupa (dnro 1095/67/2003)

Ennen vuoden 2004 itsearviointiuudistusta yritykset saattoivat hakea kilpailuviranomaiselta yksilöllistä poikkeuslupaa. Havainnollinen – joskin nykyisin historiallinen – esimerkki tällaisesta neljän edellytyksen arvioinnista on tuolloisen kilpailuviraston 16.4.2004 tekemä päätös dnro 1095/67/2003, jossa Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (SOK) myönnettiin silloisen kilpailunrajoituslain (480/1992) 6 §:n mukainen poikkeuslupa osuuskauppojen yhteiselle hankinnalle, hinnoittelulle ja markkinoinnille S-ryhmän Prisma-, S-market- ja Sale-ketjuissa, tietyin ehdoin. Poikkeuslupa rajattiin nimenomaisesti voimassa olevaksi vain 1.1.–31.12.2004, koska EU:n uudistettu, itsearviointiin perustuva täytäntöönpanojärjestelmä ja sitä vastaava kansallinen lainmuutos olivat tulossa voimaan 1.5.2004 ja poistamassa koko poikkeuslupajärjestelmän. Tapaus kuvaa hyvin sitä, millaista näyttöä kilpailuviranomainen tuolloin edellytti tehokkuushyödyistä, kuluttajahyödystä, välttämättömyydestä ja jäljelle jäävästä kilpailusta – siis samaa nelivaiheista testiä, jota yritysten on nykyisin sovellettava itse ilman viranomaisen ennakkopäätöstä.

Koska nykyinen itsearviointijärjestelmä ei tuota vastaavia, nimenomaan "6 §:n mukaista poikkeusta" koskevia julkaistuja KKV-päätöksiä (ks. itsearviointia koskeva jakso edellä), ajantasaisempaa, korvaavaa kotimaista esimerkkiä ei tässä artikkelissa esitetä ilman, että se olisi ensin varmistettu KKV:n julkaisemista päätöksistä.

EU-tason esimerkki: CECED-päätös (2000/475/EY)

Komission päätös 2000/475/EY (tehty 24.1.1999, asia IV.F.1/36.718 – CECED) koski kodinkoneiden valmistajien järjestön CECED:n jäsenten sopimusta, jolla ne sitoutuivat lopettamaan energiatehokkuudeltaan heikoimpien pesukoneluokkien valmistuksen ja tuonnin EU:hun. Vaikka sopimus rajoitti valmistajien tuotevalikoimaa ja siten kilpailun muotoa, komissio myönsi sille yksilöllisen poikkeuksen silloisen 81 artiklan 3 kohdan (nyt 101 artiklan 3 kohta) nojalla:

• tehokkuushyöty syntyi merkittävästä energiankulutuksen laskusta ja CO₂-, SO₂- ja NOₓ-päästöjen vähenemisestä, jotka olisi muutoin saavutettu vasta vuosia myöhemmin;
• kuluttajahyöty syntyi sekä yksittäisille kuluttajille (sähkölaskusäästö kattoi koneen kalliimman hankintahinnan 9–40 kuukaudessa) että kollektiivisesti koko yhteiskunnalle ympäristöhyötyinä, joiden komissio arvioi olevan moninkertaiset hankintahinnan nousuun nähden;
• välttämättömyys täyttyi, koska komissio katsoi vaihtoehtoiset, lievemmät keinot (pelkkä tiedotus, energiamerkintä, ympäristömerkki) riittämättömiksi tavoitteen saavuttamiseksi;
• kilpailu ei poistunut, koska markkinoille jäi useita energialuokkia ja lukuisia teknisiä tapoja kilpailla, eivätkä markkinoillepääsyn esteet olennaisesti nousseet.

CECED-päätös on edelleen yksi useimmin siteeratuista esimerkeistä siitä, miten myös ns. kollektiiviset (esim. ympäristöön liittyvät) hyödyt voidaan ottaa huomioon kuluttajahyötyä arvioitaessa – ks. yllä oleva huomautus tämän kysymyksen osittaisesta avoimuudesta.

Katso myös

• Kartellit ja horisontaaliset kilpailunrajoitukset
• Vertikaaliset sopimukset ja ryhmäpoikkeusasetukset
• Kilpailuoikeuden perusteet ja lähteet
• Kilpailijoiden välinen tiedonvaihto

Lähteet

Lainsäädäntö ja lähteet tarkistettu 6.9.2026.